Ihmismieli on siitä mielenkiintoinen, että se haluaa miellyttää. Tähän sillä on kaksi mitä nerokkainta tapaa: petos ja itsepetos.
Petoksella viittaan tilanteeseen, jossa toiselle ei haluta aiheuttaa pahaa mieltä kertomalla epämiellyttäviä tosiasioita. Projektipäällikkö saa kamppailla tätä tarvetta vastaan esimerkiksi kertoessaan asiakkaalle, mitkä toivotut asiat sisältyvät projektin laajuuteen ja mitkä eivät.
Itsepetos taas on sitä, kun eletään kuvitelmassa, että jostain saapuu maaginen pelastus ja tilanne ratkeaa parhain päin, vähän niin kuin elokuvissa, vaikka kaikki tosiasiat viittaavat siihen, että näin ei tule tapahtumaan. Siis esimerkiksi ajatellaan, että raportoidut sata bugia ovat niin yksinkertaisia korjata, että homma hoituu päivässä muiden töiden ohessa, ja kun ne on korjattu niin uusia ei enää löydy.
Testauksen tärkeimpiä tehtäviä on horjuttaa projektiin liittyvien petoksen ja itsepetoksen perustuksia organisaation sisällä. Siis tehdä lähes mahdottomaksi kenenkään ylläpitää epärealistisen positiivisia kuvitelmia toteutettavan järjestelmän tilasta.
Siksi on tärkeää miettiä, mikä on mielekkäin tapa testausraportointiin. Raportin tulee olla tarpeeksi lyhyt, että se luetaan, tarpeeksi selkeä, että sen viesti hahmotetaan, ja tarpeeksi jäsennelty, että sitä voidaan käyttää apuna resursoinnin suunnitteluun sekä tehtävien priorisoinnin ohjaamiseen. Jos sitä voi vieläpä vähällä työllä (tai jopa sellaisenaan) hyödyntää raportoitaessa asiakkaalle projektin tilasta, testaajan panos projektille on entistä helpompi nähdä positiivisena.
Asiakasta ei oikeasti kiinnosta bugien määrä tai laatu, vaan se, onko järjestelmässä jotain, mikä toimii luotettavasti, ja miten pian voi odottaa että muutkin asiat toimivat. Näistä ensimmäiseen testausraportin pitäisi pystyä antamaan suhteellisen luotettava vastaus. Jälkimmäisen arvioinnissa testausraportti on yksi keskeinen väline, vaikkakin riittämätön yksinään.
Skarpin testausraportin tärkeimpiä piirteitä on sen kyky konkretisoida tilanne. Testaaja nähdään helposti pessimistisenä valittajana, jolle mikään ei kelpaa, ja tällöin hänen mielipiteensä on myös helppo sivuuttaa - onhan itsepetoksen jatkaminen mukavampaa kuin tunnustaa ikävät tosiasiat. Jos testaaja voi konkreettisesti listata, kuinka suurta osaa käyttötapauksista ei voida suorittaa määrityksen mukaisesti, kuinka suurta osaa testitapauksista ei ole pystytty bugien tai keskeneräisyyden vuoksi testaamaan, ja kuinka paljon minkäkin prioriteettitason bugeja odottaa korjausta, hänen viestiinsä on vaikeampi suhtautua välinpitämättömästi.
Sisällön jäsentelyn lisäksi selkeyttä voi lisätä myös värien käytöllä. Esimerkiksi, vakaviin bugeihin liittyvät FAIL-rivit voi korostaa punaisella ja pienempiin liittyvät keltaisella. Yksittäiset vihreät PASS-rivit niiden seassa kertovat kenties selkeämmin tilanteen lohduttomuudesta kuin lukumäärät tai prosentit.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti