sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Testattavuudesta ja omien rajojen tunnustamisesta

Testaajan rooli nähdään helposti puutteiden etsimisenä muiden tekemisistä. Kun koodi on kehittäjän mielestä riittävän hyvä ollakseen valmis, testaajan tehtävä on tavallaan löytää kaikki merkitykselliset kysymykset, joita ei ole vielä esitetty tai joihin ei ainakaan ole vielä löydetty vastauksia. Tyypillisesti ajatellaan kysymyksen olevan siitä, toimiiko ominaisuus ja vastaako se speksejä. Näkökulmia on kuitenkin monia muitakin. Löytääkö käyttäjä toiminnallisuuden? Ymmärtääkö hän, mitä se tekee? Eteneekö prosessi riittävän sujuvasti? Selviääkö järjestelmä riittävän hyvin raskaista operaatioista? Mitä muutokset tarkoittavat testattavuuden, ylläpidettävyyden tai tietoturvallisuuden näkökulmasta?

Yhden ihmisen voi olla vaikea löytää kaikkia kulmia, joista kysymyksiä voi esittää. Oma osaaminenkaan ei välttämättä riitä kaikkeen. Siksi on tärkeää tunnistaa omat rajansa ja puutteensa ja miettiä, miten niiden yli on mahdollista päästä. Joskus vastaus voi olla tiedon etsiminen, jotta oma näkemys ja osaaminen laajenisi. Joskus vastaus voi olla avun pyytäminen.

Minä kokeilin pari viikkoa sitten esittää tiimille testaukseen liittyvän ongelman, jota en itse pystynyt ratkaisemaan. Saimme aikaan mainion keskustelun testattavuudesta, sekä tavoista mahdollistaa nykyistä paremmin testiautomaation rakentaminen. Suunnittelupöydällä on nyt jo aikaisemminkin pohdittu mutta keskustelumme jälkeen prioriteetiltään noussut muutos, joka toivottavasti parantaisi yhden keskeisen toiminnon käytettävyyttä, sekä vähentäisi testausta vaativien prosessikulkujen määrää. Automaation rakentamiseen liittyviä ongelmia on ratkottu yhdessä, työ on vielä kesken, mutta se kaikkein perustavanlaatuisin este on jo saatu purettua.

On mahtavaa saada työskennellä ympäristössä, jossa ongelmista ollaan valmiita tekemään yhteisiä, ja jossa niihin myös halutaan löytää ratkaisut.

Minä näen testaajan työn keskeisenä tarkoituksena auttaa kehittäjiä työssään. Tärkeää on myös muistaa, miten monin tavoin kehittäjät voivat auttaa testaajaa tekemään työnsä paremmin.


maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kun aika ei vain riitä - hajanaisia ajatuksia

Talvi on kulunut töissä vauhdikkaasti. Tuotteemme on ollut poikkeuksellisessa myllerryksessä, jonka myötä sen toimintalogiikka on jatkossa aikaisempaa helpommin yleistettävissä uusiin tarpeisiin. Käyttöliittymän kautta katsoen muutokset ovat suuria, mutta konepellin alla on tapahtunut paljon enemmän. Nyt muutos on vihdoin saatu kokonaisuudessaan tuotantoon, ja tuotekehityksessä voidaan taas palata normaalimmille urille. Kiire ei toki mihinkään ole häviämässä, uutta pitää tehdä koko ajan, ja rosoja viilailla siistimmiksi. Pitää ottaa askel taakse, katsoa kokonaisuutta kriittisesti ja löytää paikat joissa on kenties oiottu liikaa.

Arki vie helposti mennessään, tekeminen taantuu suorittamiseksi. Taustalla kulkee kuitenkin koko ajan ajatus siitä, miten asioita voisi tehdä paremmin, mitä uutta pitäisi oppia. Kiireessä ne ajatukset eivät vain aina pääse kiteytymään niin nopeasti kuin toivoisi. Eikä työ ole ainut, mikä vie. Lapset tarvitsevat aikaa, harrastukset ja vapaaehtoistyö vievät aikaa. Nukkuakin täytyy, nykyään aika paljonkin. Kaikkeen ei vain ehdi.

Omaa ammatillista kehittymistäkin voi miettiä monella tavalla. Mihin suuntiin haluan syventää, mihin laajentaa. Jälkimmäisessä mahdollisuudet tuntuvat nyt lähes rajattomilta, mutta kaikkiin tilaisuuksiin ei voi tarttua kerralla, tai muuten fokus hajoaa ja se perustyö jää retuperälle.

Myös jakamisen tavat mietityttävät. Pitäisikö kirjoittaa muutakin kuin blogia? Riittääkö aika osallistua johonkin, missä on ulkoa annetut aikataulut? Saisinko aikaan enemmän, jos minulla olisi dl? Mistä minulla on tarpeeksi sanottavaa, ja osaanko muotoilla sen kiinnostavasti?

Nämä pohdinnat saivat yllättävää vauhtia, kun minut kutsuttiin puhujaksi Ohjelmistotestaus 2016 -tapahtumaan. Tuntuu aika huikealta saada tällainen tilaisuus, kun listalta myös puuttuu joitakin nimiä joiden esityksiä mielelläni kuulisin. Odotan mielenkiinnolla, mitä tästä tulee.