Koskaan ei ole hyvä hetki

Yksi tärkeimmistä opetuksista, joka tarttui matkaani opinnoista TKK:lla, oli Esa Saarisen luennolta. Se kuului: jos odotat täydellistä hetkeä tarttuaksesi toimeen, et koskaan tule tekemään sitä mitä suunnittelet. Muutama vuosi sitten romaania kirjoittava ja taidenäyttelyä valmisteleva työkaverini muotoili saman ajatuksen hieman toisin: kun nainen tulee tiettyyn ikään, sitä ymmärtää että unelmien ei voi antaa enää odottaa jos ne joskus haluaa toteuttaa.

Tämän opin mukaan olen pyrkinyt elämään manageroidessani viisihenkisen perheeni aikatauluja ja sovitellessani siihen itselleni tärkeitä asioita. Koskaan ei ole täydellistä hetkeä, joten tärkeitä asioita on edistettävä aina kun siihen saa tilaisuuden.

Niinpä bussimatkani kuluvat kieliä opiskellen, kirjoja tai testausaiheisia artikkeleita lukien ja silloin tällöin myös blogia kirjoittaen. Tiskatessani saatan seurata youtubesta esim. BBST-luentoa. Kun valmistaudun puheeseen, harjoittelen sitä imuroidessani tai vaikka uidessani.

Moniajossa ja pätkittäin tekemisessä on tietysti huonotkin puolensa. Oppimateriaaleista saisi enemmän irti keskittymällä niihin täysillä. Kokonaisuudessaan aikaa menee enemmän tavoitteen saavuttamiseen kuin jos asian tekisi kerralla. Ja on asioita jotka eivät koskaan valmistu.

Kuitenkin, jos vaihtoehtona on olla tekemättä ollenkaan, oleellinen kysymys ei ole, oliko tämä paras tapa tehdä, vaan oliko tästä iloa.

Edes lopullisesti kesken jääminen ei aina ole pahasta. Esim. blogin kanssa ideaa täytyy alkaa jalostamaan tekstiksi ennen kuin voi tietää, tuleeko siitä jotain julkaisemisen arvoista. Ja se kirjoittamiseen liittyvä ajatustyö voi olla itselle arvokasta riippumatta siitä, julkaiseeko vai ei. Jos alkuperäiset tavoitteet eivät enää vaikuta mielekkäiltä, tavoitteet voi asettaa uudelleen.

Blogin kirjoittaminen ei vaadi erityistä nerokkuutta, se vaatii vain aloittamisen, ja sen että sinnikkäästi löytää hetkiä kirjoittamiseen. Eikä konferenssipuhujaksi tulla odottamalla täydellistä hetkeä ja täydellistä aihetta ja täydellistä uraa, vaan etsimällä aiheita jotka itse kokee jakamisen arvoisiksi ja tarjoamalla niistä puhetta tapahtumiin joihin haluaisi osallistua. Pahin, mitä yrittämisestä voi seurata, on että ei tule valituksi, ja silloinkin prosessista on voinut oppia jotakin.

Toinen pelottava skenaario on tietenkin, että tulee valituksi. Siksi onkin tärkeää valita aihe johon itse uskoo, ja johon ehtii käytettävissä olevan ajan puitteissa valmistautua. On myös tärkeää muistaa, että unelmia ei saavuteta muuten kuin yrittämällä uusia asioita, asioita jotka ovat oman mukavuusalueen ulkopuolella tai vähintään sen ulkoreunalla.

Jonglöörauksen keskellä on hyvä käyttää ajoittain hieman aikaa oman tekemisensä analysoimiseen. Tähän hyvän työkalun tarjoaa PROOF-malli, jota voi soveltaa tähän tapaan:

Past 

Kuinka käytit ajan, mitä teit ja edistikö se asiaa? Millaiset asiat ehkä häiritsivät keskittymistäsi?

Results

Mitä löysit tai sait aikaan? Voitko jakaa tämän jonkun kanssa jäsentääksesi ajatuksiasi aiheesta paremmin?

Obstacles 

Tarvitsetko apua tai työkaluja? Uusien asioiden opetteluun voi löytyä mobiilisovelluksia tai online-kursseja. Blogin kirjoittamiseen on oppaita, puhumiseen kursseja, hakemusten tekemiseen mentorointia.

Outlook 

Miten tästä eteenpäin, mitä vielä pitäisi tehdä? Voiko ajanhallinnallisesti jatkaa näin, vai onko asioiden prioriteetteja tarkasteltava jotta tärkeimmät asiat tulisivat tehdyksi?

Feelings 

Oliko tämä mielekästä? Onko tästä hyötyä tai iloa? Uskotko tähän? Kun kymmenen vuoden kuluttua katsot elämääsi taaksepäin, ovatko nämä niitä asioita joista voit olla ylpeä? Asioita joilla olet muokannut itseäsi positiivisella tavalla, tai luonut jotain hyvää tähän maailmaan? Mitä pidemmän tähtäimen tavoitteita tämä palvelee? 

Elämä on liian lyhyt pelkkään ajelehtimiseen ja valittamiseen.

Muodolla on väliä

Vietämme erityisesti kesäisin paljon aikaa appivanhempieni kesämökillä. Jos siellä arkipäivänä ajoittaa kaupassa käymisen oikein, voi ostaa paikallisen leipomon ruisleipää. Meistä tuo leipä on poikkeuksellisen hyvää ruisleipää, joten silloin tällöin tulee ääneen harmiteltua, että vietämme mökillä lähinnä viikonloppuja, jolloin tuota leipää ei voi ostaa.

Tänä kesänä ensimmäistä kertaa kävi niin, että kaikki lapsemme viettivät kokonaisen lomaviikon isovanhempiensa kanssa mökillä minun ja mieheni ollessa töissä. Kun sitten viikonloppuna saavuimme mökille, appivanhemmat kertoivat ostaneensa juuri tuota ruisleipää, mutta lapset eivät kuulemma olleet syöneet sitä ollenkaan.

Aluksi ajattelin kysymyksen olevan siitä, että pöydässä kenties on vain ollut muutakin tarjolla. Meillä ei ole tapana syödä leipää lämpimän ruuan kanssa, ja muilla aterioilla jos on mahdollisuus ottaa muroja tai pullaa tms. niin yllättäen lapset eivät juuri leipää syö. Tuntui silti oudolta, ettei leipää ollut kulunut ollenkaan.

Myöhemmin kuitenkin sain oivalluksen, miksi leipä ei ollut heille maistunut.

Anoppi oli leikannut sitä sektoreittain ja halkaissut nämä palat keskeltä. Tämä ruisleipä on ohutta, joten näin leikaten palat ovat melkein pelkkää kuorta. Kuori on todella kovaa (tai hieman kostuneena sitkeää), joten tällaisia paloja on todella vaikea syödä.

Siksi meillä onkin tapana leikata leivästä ohuita siivuja tai pikemminkin suikaleita. Silloin hampaiden tarvitsee yhdellä haukkauksella selvitä vain pienestä määrästä kuorta. Näin leikatut leivät eivät oikein toimi perinteisinä voileipinä koska niiden päälle ei juuri mahdu täytteitä, mutta syömme näitä siivuja vähän niin kuin sipsejä. Menekkikin on sen mukainen.

Anoppi ei siis osannut kyseenalaistaa konventionaalista tapaa leikata leipää. Lapset taas eivät tunnistaneet leipäkorissa tarjolla ollutta ruisleipää. Kummallekaan osapuolelle ei tullut mieleen, että keskustelemalla leivän leikkaamisen tavoista olisi ollut löydettävissä ratkaisu, joka olisi tehnyt molemmat osapuolet tyytyväisemmiksi.

Tapa, jolla tarjoilemme asiat, vaikuttaa dramaattisesti siihen, löydetäänkö niitä, halutaanko niitä käyttää, miltä ne tuntuvat ja miten niiden oletetaan toimivan. Tämä on hyvä muistaa muuallakin kuin ruokapöydässä.

Töissä sama asia voi tulla vastaan esimerkiksi tilanteessa jossa olemassaolevan toiminnallisuuden käyttöliittymää muutetaan. Lopputulos voi nostaa ihan uudella tavalla esiin vanhan toiminnallisuuden puutteita, ja saada aikaisemmin hyvältäkin vaikuttaneet asiat tuntumaan epäloogisilta.