Kukaan ei halua käyttää softaasi

Kipeä totuus, jota joidenkin ohjelmistotaloissa työskentelevien tuntuu olevan vaikea ymmärtää, on että kukaan ei oikeasti halua käyttää sitä softaa jota teemme.

Jos mielesi tekee nyt väittää vastaan, mietipä hetki, miksi some- ja pelimaailmassa käytetään niin paljon keinoja, jotka luovat käyttäjille addiktioita. Ne tarjoavat käyttäjilleen mukavaa ajanvietettä, mutta joutuvat silti itse luomaan käyttäjille tarpeen palata.

Käyttäjän tarpeet ovatkin keskeinen syy siihen, miksi ohjelmistoja käytetään. Jos ohjelmiston avulla pystyy tekemään työnsä nopeammin, helpommin ja laadukkaammin kuin ilman, todennäköisesti ihmiset käyttävät tuota ohjelmistoa työssään, jos siihen vain on mahdollisuus.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että he haluaisivat käyttää sitä ohjelmistoa. Ei, he haluavat saada työnsä vaivattomasti tehtyä.

Miksikö tämä on oleellista ymmärtää?

Siinä missä rakentamamme softa on meille itsellemme koko elämä, asiakkaillemme se on vain pieni osa heidän työtään, yksi työkalu muiden joukossa. Meidän täytyy ymmärtää sitä ympäristöä, jossa tuotetta käytetään, jotta voisimme ymmärtää, millainen tuote palvelisi asiakkaitamme parhaiten. Testaaja, joka ei ymmärrä todellisten käyttäjien toimintaympäristön haasteita, saattaa hyvinkin priorisoida aivan vääriä asioita tehdessään valintoja, mitä osa-alueita tarkastella kriittisesti ja mitä havaintoja raportoida.

Koskaan ei ole hyvä hetki

Yksi tärkeimmistä opetuksista, joka tarttui matkaani opinnoista TKK:lla, oli Esa Saarisen luennolta. Se kuului: jos odotat täydellistä hetkeä tarttuaksesi toimeen, et koskaan tule tekemään sitä mitä suunnittelet. Muutama vuosi sitten romaania kirjoittava ja taidenäyttelyä valmisteleva työkaverini muotoili saman ajatuksen hieman toisin: kun nainen tulee tiettyyn ikään, sitä ymmärtää että unelmien ei voi antaa enää odottaa jos ne joskus haluaa toteuttaa.

Tämän opin mukaan olen pyrkinyt elämään manageroidessani viisihenkisen perheeni aikatauluja ja sovitellessani siihen itselleni tärkeitä asioita. Koskaan ei ole täydellistä hetkeä, joten tärkeitä asioita on edistettävä aina kun siihen saa tilaisuuden.

Niinpä bussimatkani kuluvat kieliä opiskellen, kirjoja tai testausaiheisia artikkeleita lukien ja silloin tällöin myös blogia kirjoittaen. Tiskatessani saatan seurata youtubesta esim. BBST-luentoa. Kun valmistaudun puheeseen, harjoittelen sitä imuroidessani tai vaikka uidessani.

Moniajossa ja pätkittäin tekemisessä on tietysti huonotkin puolensa. Oppimateriaaleista saisi enemmän irti keskittymällä niihin täysillä. Kokonaisuudessaan aikaa menee enemmän tavoitteen saavuttamiseen kuin jos asian tekisi kerralla. Ja on asioita jotka eivät koskaan valmistu.

Kuitenkin, jos vaihtoehtona on olla tekemättä ollenkaan, oleellinen kysymys ei ole, oliko tämä paras tapa tehdä, vaan oliko tästä iloa.

Edes lopullisesti kesken jääminen ei aina ole pahasta. Esim. blogin kanssa ideaa täytyy alkaa jalostamaan tekstiksi ennen kuin voi tietää, tuleeko siitä jotain julkaisemisen arvoista. Ja se kirjoittamiseen liittyvä ajatustyö voi olla itselle arvokasta riippumatta siitä, julkaiseeko vai ei. Jos alkuperäiset tavoitteet eivät enää vaikuta mielekkäiltä, tavoitteet voi asettaa uudelleen.

Blogin kirjoittaminen ei vaadi erityistä nerokkuutta, se vaatii vain aloittamisen, ja sen että sinnikkäästi löytää hetkiä kirjoittamiseen. Eikä konferenssipuhujaksi tulla odottamalla täydellistä hetkeä ja täydellistä aihetta ja täydellistä uraa, vaan etsimällä aiheita jotka itse kokee jakamisen arvoisiksi ja tarjoamalla niistä puhetta tapahtumiin joihin haluaisi osallistua. Pahin, mitä yrittämisestä voi seurata, on että ei tule valituksi, ja silloinkin prosessista on voinut oppia jotakin.

Toinen pelottava skenaario on tietenkin, että tulee valituksi. Siksi onkin tärkeää valita aihe johon itse uskoo, ja johon ehtii käytettävissä olevan ajan puitteissa valmistautua. On myös tärkeää muistaa, että unelmia ei saavuteta muuten kuin yrittämällä uusia asioita, asioita jotka ovat oman mukavuusalueen ulkopuolella tai vähintään sen ulkoreunalla.

Jonglöörauksen keskellä on hyvä käyttää ajoittain hieman aikaa oman tekemisensä analysoimiseen. Tähän hyvän työkalun tarjoaa PROOF-malli, jota voi soveltaa tähän tapaan:

Past 

Kuinka käytit ajan, mitä teit ja edistikö se asiaa? Millaiset asiat ehkä häiritsivät keskittymistäsi?

Results

Mitä löysit tai sait aikaan? Voitko jakaa tämän jonkun kanssa jäsentääksesi ajatuksiasi aiheesta paremmin?

Obstacles 

Tarvitsetko apua tai työkaluja? Uusien asioiden opetteluun voi löytyä mobiilisovelluksia tai online-kursseja. Blogin kirjoittamiseen on oppaita, puhumiseen kursseja, hakemusten tekemiseen mentorointia.

Outlook 

Miten tästä eteenpäin, mitä vielä pitäisi tehdä? Voiko ajanhallinnallisesti jatkaa näin, vai onko asioiden prioriteetteja tarkasteltava jotta tärkeimmät asiat tulisivat tehdyksi?

Feelings 

Oliko tämä mielekästä? Onko tästä hyötyä tai iloa? Uskotko tähän? Kun kymmenen vuoden kuluttua katsot elämääsi taaksepäin, ovatko nämä niitä asioita joista voit olla ylpeä? Asioita joilla olet muokannut itseäsi positiivisella tavalla, tai luonut jotain hyvää tähän maailmaan? Mitä pidemmän tähtäimen tavoitteita tämä palvelee? 

Elämä on liian lyhyt pelkkään ajelehtimiseen ja valittamiseen.

Priorisointia, tavoitteita ja tehtävänhallintaa

Joulukuu kului joulukiireissä, joten jäi blogin kirjoittaminen taas vähemmälle. Testaukseen liittyviä ajatuksia loppuvuosi herätteli työn lisäksi parinkin testaukseen liittyvän tilaisuuden tiimoilta.

Toinen näistä oli testausyhdistyksen järjestämä teemailta, jonka aiheena oli ajanhallinta. Teemu Vesalan ansiokkaan alustuksen pohjalta keskusteltiin erilaisista haasteista, joita oman työn aikatauluttamiseen liittyy.

Aihetta käsiteltiin monesta kulmasta, erityisesti haasteena nostettiin esiin mahdollisuudet uppoutua keskeytyksettä työhön ja toisaalta myös irtautua siitä. Keskustelu oli kiinnostavaa ja tarjosi hyviä uusia ajatuksia, vaikka monet näkökulmat muistuttivatkin minua lähinnä siitä, miksi olen nauttinut niin paljon mahdollisuudesta siirtyä isosta firmasta pieneen.

Minun ajankäytölliset haasteeni eivät tällä hetkellä liity siihen, että kalenterini täyttyisi turhista palavereista, joihin on vaellettava valtavan rakennuksen toisesta päästä toteamaan, että tapaamisen avainhenkilöt eivät ole edes tulossa paikalle. Työsähköpostini ei täyty kummoistakaan vauhtia, eivätkä työtäni rajoita byrokraattiset käytännöt, joista ei itse työn kannalta ole mitään hyötyä. Organisaation sisäisten siilojen väliset haasteet ovat muisto vain.

Sen sijaan haasteita syntyy ajankäytön priorisoinnista, tekemisen fokuksoimisesta ja tehtävänhallinnasta.


Kun on kiire saada valmista, tekemistä täytyy priorisoida. Se tarkoittaa sitä, että oleellisimmat asiat tehdään mahdollisimman hyvin, ja vähemmän tärkeät unohdetaan väliaikaisesti.

Tällaista toimintatapaa voi perustella useammallakin tavalla.

Ensiksikin, joskus deadlinet ovat ihan aitoja deadlineja. Jos ominaisuus X ei ole vielä ollenkaan käytettävissä kun sitä pitäisi esitellä messuvieraille, tai asiakkaan aikataulukriittinen asia Y pitäisi saada vietyä sillä läpi, aikataulua venyttävä pilkunviilailu tulee kalliiksi.

Toisekseen, joskus asiakkaasta on mahdotonta saada irti riittäviä tietoja jonkin toiminnallisuuden valmiiksisaattamiseksi ennen kuin hänet päästetään koekäyttämään sitä. Silloin ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista tehdä sitä kovin pikkutarkasti heti ensimmäisellä kierroksella.

Kolmanneksi, työtä voi sisäisessäkin kehityksessä tehdä ja jaksottaa eri tavoin. Yhden päivän aikana ei voi tehdä kaikkea, eikä testausta ole mielekästä lähestyä joka kerta täsmälleen samalla tavalla. Vain pieni osa tehtävistä on sellaisia, joissa pikaisesta vilkaisusta ennen seuraavaa kontekstin vaihtamista olisi minkäänlaista hyötyä, ja siksi työtä pitäisi saada tehdä riittävän pitkinä sessioina. Toisaalta usein tauon ottaminen on välttämätöntä uusien lähestymistapojen löytämiseksi, ja siksi myös mahdollisuus vaihdella tehtävien välillä on hyvä asia. 

Nämä kaikki asiat vaikuttavat siihen, että kaikkea ei tehdä kerralla täydellisesti, vaan tietyt polut ja tietyt piirteet jäävät perusarjessa vähäisemmälle huomiolle kuin toiset.

Priorisoinnissa on kuitenkin riskinsä.

Yksi riski on vääränlainen priorisointi, eli se että keskitytään kuitenkin vääriin asioihin, tai ainakin jotain tärkeää jää huomaamatta.

Toinen asia on jälkien siivoaminen deadlinen jälkeen. Jääkö tekemisen puutteista riittävät tiedot, että tekemätön työ on mahdollista muistaa dl:n jälkeen? Tuleeko se tehtyä? Onko olemassa jonkinlaista suunnitelmaa, miten epämääräiseksi jääneet asiat saadaan tarkentumaan? Onko analysoitu asiakkaan tarvetta käyttöönottoon liittyvään lähitukeen? Ymmärtävätkö kaikki, että vielä ei ole valmista, vaikka lyhyen tähtäimen tavoite saavutettiin?

Ajanhallinnan kannalta haasteellista on löytää tapa huolehtia aikataulukriittisten asioiden riittävän nopeasta etenemisestä pitäen samalla vähemmän kiireiset asiat aidosti työlistalla, niin että nekin tulevat hoidetuksi. Jatkuvalla kiireellä on tapana pitkällä aikavälillä kostautua. Teknisen velan lisäksi ongelmaksi saattaa muodostua se, että tuotteen kasvaessa pienen prioriteetin asioiden imagovaikutus voi käyttäjän silmissä kasvaa yllättävän merkitykselliseksi.

Samalla omaa tekemistä pitää osata arvioida kriittisesti. Tuliko työ tehtyä riittävän hyvin? Tuliko mieleen asioita, jotka olisi syytä lisätä backlogiin? Oliko tekeminen hyödyllistä? Mikä on oleellista siinä mitä teen, ja miten pian tätä on tarpeen arvioida uudelleen? Mikä minua juuri nyt häiritsee käsillä olevien tehtävien asettamien tavoitteiden ulkopuolella? Mitä minun juuri nyt olisi hyödyllistä opetella? Onko jotain mihin liittyen pitäisi pyytää apua?

Rutiinien keskellä on löydettävä tavat katsoa tilannetta konkreettisten tehtävien ulkopuolelta ja saada palautetta tekemästään työstä. Asettaa pidemmän tähtäimen tavoitteita ja etsiä uutta. Kyseenalaistaa.

Jotta tämä olisi mahdollista, on löydettävä säännöllisesti tilaisuuksia irtautua projektia suoraan edistävistä tehtävistä. Vähän päivittäin, ja silloin tällöin ihan kunnolla.

Näin ruuhkavuosirumban keskellä tuntuu välttämättömältä, että tähän voi varata myös ihan oikeaa työaikaa. Silti sen ajan ottaminen vaatii hieman itsekuria.


Minulle luontevin tapa jäsentää ajatuksiani on kirjoittaminen. Alkavan vuoden tavoitteisiin voisinkin asettaa aktiivisemman blogin kirjoittamisen. Aika näyttää, kuinka moni sepustukseni lopulta tulee julkaistua. Toivottavasti lopputuloksesta on iloa myös muille.

Älä turhaan suunnittele testausta

Testauksen voi suunnitella monella tavalla. Testitapauksia voi kirjoittaa hyvin yksityiskohtaisesti, tai ne voi rakentaa vain otsikkotasolla, muistilistanomaisesti. Itse testauksen organisointia voi suunnitella enemmän tai vähemmän perusteellisesti. Testaussuunnitelma voi kertoa mm. kuinka paljon työaikaa ja kalenteriaikaa käytetään mihinkin testikierrokseen, miten paljon aikaa varataan niihin liittyviin korjauksiin verifiointeineen, kuinka usein testikierroksia toistetaan, ja mitkä ovat kriteerit testauksen lopettamiseen.

Joskus on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, millä tarkkuustasolla nämä asiat kannattaa tehdä projektin suunnnitteluvaiheen aikana.

Perusteellinen testaussuunnittelu liittyy usein siihen, että asiakkaalle on luvattu tiettyjä dokumentteja tietyssä vaiheessa projektia. Jos asiakkaan kanssa sovitaan, että he saavat toimittajan testitapaukset sisältöineen kaikkineen käytettäväksi omassa hyväksymistestauksessaan, ne on rakennettava paljon huolellisemmin ja paljon enemmän aikaa käyttäen kuin jos luodaan vain alustava testitapausluettelo, jota muokataan ja täydennetään tarpeen mukaan testausvaiheessa. Jos asiakas haluaa lukea testaussuunnitelman, siinä ei oikein voi lukea että testataan sitä mukaa kun jotain on likipitäen testattavissa, testaajana se joka sattuu silloin parhaiten ehtimään. Joskus tämä kuitenkin olisi tarkoituksenmukaisempi suunnitteludokumentti kuin sellainen, joka ottaa kantaa kaikkeen mahdolliseen testaamisen aloitus- ja keskeytyskriteereistä testikierrosten organisointiin. Kenties keskeisin hyvän testaussuunnitteludokumentin piirre voisi olla se, että se on riittävän lyhyt jotta projektin kulkua ohjaavat henkilöt lukevat ja sisäistävät sen.

Jos oikeastaan mikään ei todellisuudessa tapahdu suunnitteludokumentaation mukaisesti, eikä sitä tosiasiallisesti edes yritetä noudattaa (olipa syy tähän sitten piittaamattomuus tai projektielämän realiteetit), kuinka paljon aikaa tällaisen dokumentin kirjoittamiseen kannattaa käyttää?

Jos projektia edistetään vähän miten nyt kukakin sattuu ehtimään, on testauksessakaan turha pyrkiä tämän suurempaan kurinalaisuuteen. Klassinen testaus perusteellisine testitapausluetteloineen ja huolella ennalta suunniteltuine testikierroksineen on mielekästä vain, jos myös projektin edeltävät vaiheet viedään läpi vastaavaa kurinalaisuutta noudattaen. Eli määritysvaiheessa todella määritetään ja kiinnitetään määritykset, suunnitteluvaiheessa ihan oikeasti suunnitellaan määrityksen pohjalta, ja toteutusvaiheessa nämä suunnitelmat viedään läpi aikataulussa.

Kaikissa projekteissa tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Eikä kyse ole vain toteuttavan projektihenkilöstön osaamisesta ja viitseliäisyydestä. Tilanteeseen vaikuttaa myös esimerkiksi asiakkaan määritysosaaminen, eli pystyvätkö he kertomaan, mitä haluavat, ja kuinka paljon projektin aikatauluun sisällytettäviä muutoksia he keksivät suunnittelu- ja toteutusvaiheiden aikana, Ja tähän taas vaikuttaa paitsi asiakkaan projektiryhmän IT- ja substanssiosaamisen riittävyys, myös asiakkaan tarpeiden selkeys.

Lisäksi, ihmiset ovat erehtyväisiä. Paraskin projektipäällikkö voi unohtaa jotakin, ja paraskin tekninen vastuuhenkilö ymmärtää jotain väärin. On vain hyvä asia, jos nämä unohdukset ja väärinymmärrykset jäävät kiinni ennen stabilointivaihetta, koska silloin niiden vaikutukset aikatauluihin ja työmääriin ovat vähäisemmät. 

Jokainen projektiin tuleva muutos kuitenkin syö etukäteen tehdyn perusteellisen testaussuunnittelun arvoa. Mitä enemmän asioita on kirjoitettu auki testitapauksiin, sitä enemmän niitä on pakko muokata muutosten mukaisesti, ja sitä suurempi riski on sille että testaus raportoi vääriä asioita bugeina. Mitä enemmän projektin käytännöt ja järjestelyt poikkeavat testaussuunnitelmasta ehdotetuista, sitä vähemmän arvoa on sen kirjoittamiseksi tehdyllä työllä. Kun tämän päälle tulee vielä testaussuunnittelun itsensä epätäydellisyys, on selvää että määritysvaiheen perusteella tehdyt testitapaukset on vähintään katsottava läpi kriittisellä silmällä testauksen alkaessa.

Testaussuunnittelu on mahdollista tehdä myös toisin. Määritys- ja suunnitteluvaiheessa testauksen rooli voi keskittyä enemmänkin katselmointiin ja konsultointiin. Testaussuunnitteludokumentaation keskeisin rooli voi olla tiedon kerääminen siitä, mihin dokumentteihin nojaten testaus on tehtävä, sekä millaisia riskejä projektiin liittyy testaamisen näkökulmasta ja miten niihin varaudutaan. Riskitarkastelussa käsitellään niin testaukseen ulkopuolelta vaikuttavat riskit kuin riskit joihin testaaja voi itse vaikuttaa, muistaen erityisesti asiakkaan toiminnan kannalta keskeisimmät toimitettavaan järjestelmään liittyvät riskit, joiden tulisi vaikuttaa testauksen sisällölliseen painotukseen. Varsinaiset testitapaukset voidaan luoda tutkivan testauksen ohessa, tosin tällöin on muistettava että testaukseen tarvittavaan aikaan on lisättävä myös dokumentaation vaatima aika.

Mikä siis on päivän opetus? 

Klassisella, kurinalaisella testauksella on oma arvonsa ja paikkansa, mutta kaikkialle se ei sovi. Jos tiedät, ettet aikuisten oikeasti pysty viemään projektia läpi tiukasti vesiputousmallin mukaisesti, älä tee myöskään testaussuunnittelua niin kuin mentäisiin vesiputousmallilla. Älä silloin myöskään lupaa asiakkaalle testitapauksia (paitsi korkeintaan otsikkotasolla) suunnitteluvaiheessa. Tosiasiat voi tunnustaa jo etukäteen, ja ammattimainen testaaja pystyy kyllä luovimaan tiensä myös vähän epämääräisemmässä projektiympäristössä. Säästytään puolin jos toisin paljolta pahalta mieleltä ja turhalta työltä, jos projektin toimintatavoista sovitaan avoimesti etsien ne tavat, joilla tieto parhaiten löytää tarvitsijansa, ja testaus voidaan suunnitella tavalla jolla se todennäköisesti voidaan myös toteuttaa.

Mikä on testauksesi tavoite?

Testata voi monella tavalla. Harvassa ovat järjestelmät, jotka ovat niin yksinkertaisia, että niiden täydellinen bugittomuus kannattaa varmistaa - ainakaan kaikissa projektin testausta sisältävissä vaiheissa. Riippuu jossain määrin myös testattavan järjestelmän kypsyydestä, mistä näkökulmasta ja millaisin tavoittein testausta kannattaa tehdä. Siksi testauksen tavoitteitakin on syytä arvioida testauskierrosten välillä uudelleen.

Tavoitteiden järkevään asettamiseen vaikuttaa mm. testaukseen käytettävissä oleva aikataulu, testaajien määrä ja osaaminen, sekä se, miten valmis testattava järjestelmä on. Tärkeä näkökulma on myös se, minkälaista tietoa testaamisella halutaan saada. Onko tavoitteena jonkin toiminnallisuuden määrityksenmukaisuuden verifioiminen, yleiskuvan muodostaminen koko järjestelmän tai jonkin tietyn moduulin kunnosta, vai jotain ihan muuta? Kaikkea ei välttämättä kannata tavoitella kerralla.

Yksi lähestymistapa on ad hoc testaus, jonka tarkoituksena on nopeasti ja sen kummemmin suunnittelematta löytää bugeja. Itse tykkään aloittaa uuden toiminnallisuuden testauksen näin, ikään kuin kokemattomana käyttäjänä selvittäen, miten rakennelma toimii. Samaa näkökulmaa tulee usein käytettyä silloin kun on tarve kevyelle regressiotestaukselle. Tämä on suhteellisen tehokas tapa löytää server errorit ja muut isot mokat, joiden vastaantuleminen on myös vähemmän turhauttavaa ad hoc-tyylillä kuin yritettäessä kurinalaisesti kahlata läpi testitapauksia. Kovin pitkälle tällä tyylillä ei kuitenkaan päästä.

Järjestelmän käyttäjien kannalta keskeisintä lienee prosessin mukainen testaus, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että käydään läpi toiminnallisuuden kuvaavat käyttötapaukset. Yhteen käyttötapaukseen voi liittyä useampia testitapauksia, mutta periaate on kuitenkin sen tarkistaminen, että käyttäjän toimiessa oikein myös järjestelmä toimii oikein.

Tätä on kuitenkin syytä laajentaa myös sen tarkistamiseen, että järjestelmä osaa toimia myös tilanteissa, joissa käyttäjä ei toimi oikein - esimerkiksi julkista verkkokauppaa käyttävän asiakkaan ei voida olettaa ymmärtävän selaimensa teknisiä ominaisuuksia tai selaavan manuaalia samalla kun asioi.

Hyvä testaaja yrittää välillä myös rikkoa testattavan järjestelmän. Siis esimerkiksi syöttää kenttiin vääränlaisia arvoja, luoda liian paljon uusia kohteita massaluontitoiminnoilla, kulkea edestakaisin kuin ei ihan tietäisi mihin haluaa mennä, palauttaa muokattuja arvoja oletusasetuksiin, ja tehdä kaikkea mahdollista kiellettyä, mihin käyttöliittymä antaa mahdollisuuden.

Yleensä näitä mahdollisia väärin toimimisen tapoja on niin monia, ettei kaikkia ole mahdollista käydä läpi. Hyvään testaussuunnitteluun kuuluukin miettiä, mitkä ovat niitä oleellisimpia kokeiltavia asioita. Jos vielä suunnitelmat tehdään riittävän väljästi mahdollistamaan se, että negatiivinen testaus tehdään jokaisella testikierroksella vähän eri tavalla (toki tekemiset huolella dokumentoiden, jos bugeja tulee vastaan), testauksen kattavuutta saadaan tavallaan kasvatettua kierros kierrokselta.

Käyttötapauksien ympärille rakennettavaan testaukseen saa lisäväriä saippuaoopperatekniikalla. Testaussuunnittelu voidaan tehdä vähän kuin käsikirjoitettaisiin näytelmää, joka on täynnä värikkäitä henkilöitä ja yllättäviä juonenkäänteitä.

Oma inhokkini testauksessa lienee testaaminen vaatimusluetteloa vastaan. Pahimmillaan eteen lyödään satoja rivejä pitkä excel, jonka sisällöstä ei aina oikein edes selviä, mihin asiaan mikäkin esitetty vaatimus liittyy. Osa riveistä kuvaa hyvin nopeasti tarkistettavia asioita (esim. "järjestelmä sisältää kalenterin"), osan läpikäynti vaatii paljonkin aikaa (esim. kieliversioiden toiminnan vastaavuus toisiinsa nähden, tai pitkän prosessin loppupään toiminnallisuus, johon liittyvä testiaineisto on ensin luotava käsin). Vaatimuksien järjestys ei yleensä ole mitenkään looginen suhteessa järjestelmän normaaliin käyttöön. Ja joukossa on ehkä myös yleisiä ei-toiminnallisia vaatimuksia, joiden testaamista ei oikein ole mahdollista upottaa järjestelmätestaukseen.

Silti vaatimusluetteloa ei voi vain unohtaa, sillä kaikkien vaatimuksien upottaminen käyttötapauksiin ei aina ole mielekästä. Niistä muodostettavat testitapaukset voidaan kuitenkin usein linkittää käyttötapauksiin luoden niiden testaamiselle mielekkäämmän asiakokonaisuuden.

Tärkeää on myös toteutettavan järjestelmän ulkoasun testaaminen visuaalista ilmettä ja rautalankamalleja vasten. Selainkäyttöisissä ohjelmistoissa tähän liittyy myös selainriippumattomuuden testaaminen, eli sen tarkistaminen, että kokonaisuus toimii kaikilla sovituilla selaimilla. Yhä useammin järjestelmiä käytetään myös mobiililaitteilla. Riippuen sovitusta tukitasosta testaaminen eri selaimilla ja laitteilla voi viedä paljonkin aikaa.

Usein järjestelmätestaaminen alkaa käytännössä kun testattavat toiminnallisuudet ovat vielä kovin raakileita. Tämä asettaa myös omat haasteensa testaamiselle, vaikka sinällään testauksen aloittaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa on hyvä asia.

Toteutusvaihetta tukeva erillisen testaajan tekemä testaus voi vähentää turhaa työtä kun virheitä löydetään ennen kuin niiden päälle rakennettavia kokonaisuuksia ehditään viimeistellä. Joskus se myös voi vähentää kehittäjän työtaakkaa, kun testimateriaalin luomiseen ja rakentuvan kokonaisuuden testaamiseen saa reaaliaikaista apua.

Toisaalta kommunikaatiokatkokset voivat johtaa turhaan työhön, jos testaaja päätyy raportoimaan bugeina asioita joita ei ole vielä toteutettu, tai asioita jotka aiheutuvat niistä jännyyksistä, joita kehittäjän yhtäaikainen tekeminen järjestelmässä aiheuttaa.

Ihanteellisimmillaan yhtäaikainen toteutus ja testaus tapahtuukin niin, että testaajat ja kehittäjät työskentelevät vierekkäin, jolloin kysyminen on helppoa ja myös hiljainen tieto välittyy kaikille. Jos tämä ei ole mahdollista, voidaan projektiviestintään käyttää myös sähköisiä välineitä. Tämä kuitenkin vaatii kaikilta osapuolilta tietynlaista aktiivisuutta - ei esimerkiksi voida olettaa, että testaaja pystyy aina arvaamaan, milloin hänelle annettu tieto tavoitetilasta tai testattavuudesta on riittämätöntä.

Elämäni mutteriapinana ja muita motivaatiokokemuksia

Kenties turhauttavinta testaustyössä on säätäminen.

Siis se, miten pahimmillaan parikin kertaa päivässä joutuu kyselemään projektien vastuuhenkilöiltä, joko olisi testattavaa, miten aikataulu elää, missä testataan, milloin ympäristö päivitetään, mitä ja miten on testattavissa. Mitkä ovat juuri nyt testauksen prioriteetit ja tavoitteet.

Miten viime hetken kiireellisen tilauksen vuoksi joutuu keskeyttämään juuri vauhtiin päässeen työskentelyn tehdäkseen taas uuden syöksyn tuntemattomaan. Tai kyselemään, voisiko jonossa seuraavan projektin aloittaa sovittua aikaisemmin, kun se ensimmäinen ei olekaan vielä testattavissa. Järjestelemään testauksen jakamista tai siirtämistä toiselle testaajalle, kun projektien toteutuvat aikataulut vaativat suurempaa työpanosta kuin mihin on kohtuullista yksin venyä.

Kysymään useampaan otteeseen, ennen kuin saa riittävät tiedot jonkin asian testaamiseen, vain löytääkseen itsensä tilanteesta, jossa joku tuhoaa varoittamatta vaivalla rakennetun testiaineiston, tai selviää että sovittua päivitystä ei sitten ollutkaan tehty. Tai päivitettiin epästabiiliksi tiedettyyn versioon, ja nyt päästään testaamaan samoja bugeja useammassa ympäristössä yhtäaikaa.

Tähän kaikkeen liittyy piinallinen tuntuma siitä, ettei saa mahdollisuutta tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisi, olla niin hyödyllinen kuin omasta mielestään osaisi olla.

Jonkin verran epävarmuutta, inhimillisiä erehdyksiä ja niihin liittyvää säätämistä on pakko hyväksyä. Testaajan työn aikataulu ja työmäärä riippuvat siitä, miten kehittäjät tekevät työnsä, eikä sitä ole täysin mahdollista ennakoida. Kun vielä testaajan työn idea on enemmän tai vähemmän keskeneräisen kanssa työskentely - sen tarkistaminen, miten tukeva rakennelmasta tulikaan - virheisiin törmääminen vähän niin kuin kuuluu toimenkuvaan.

Siksi välillä on pakko joustaa ja järjestellä. Joskus on myös pakko hyväksyä se, että juuri nyt ei ole tarjolla mielekästä testaustyötä. Tai että aika ei riitä tekemään asioita oikeasti perusteellisesti. Työ on lopulta vain työtä, ei sen takia kannata yöuniaan menettää, eikä sen tarvitse olla tärkein elämään sisältöä tuova asia.

Joskus kuitenkin on vaikea välttää ajatusta, olisiko asiat kuitenkin mahdollista tehdä edes vähän paremmin.

Yksi vaihtoehto olisi tehdä projekteja ketterämmin, jolloin testattavaa syntyisi tasaisempaa tahtia ja pienempiä määriä kerrallaan. Tämäkään vaihtoehto ei kuitenkaan yksin tuo pelastusta, sillä monia vesiputousmallia rampauttavia toimintatapoja (tai tapoja olla toimimatta) on mahdollista käyttää myös projekteissa, joita periaatteessa edistetään ketterästi - häröilyhän ei sellaisenaan kuulu mihinkään prosessimalliin. Eikä järjesteltävien palikoiden pienentäminen itsessään poista järjestelyn tarvetta, vaan lopputulos voi olla jopa päinvastainen.

Yllättävän paljolta turhalta työltä ja mielipahalta säästyttäisiin ihan vain skarppaamalla projektien sisäisen tiedonkulun kanssa. Siis esimerkiksi sillä, että aina kun tapahtuu jotain aikatauluun tai sisältöön vaikuttavaa, myös testaaja saisi kuulla asiasta. Tai jos kehitetään ja testataan yhtäaikaisesti, saman projektin parissa painivilla olisi tieto siitä, mitä muut ovat tekemässä, ja keihin kaikkiin omat tekemiset voivat vaikuttaa. Että saisi senkin tiedon, jota ei ole helppoa keksiä itse kysyä. Monet näistä asioista varmaankin helpottaisivat myös kehittäjien työtä.

Pitäisikö testaajan istua kehittäjien luona jo toteutusvaiheessa? Pitäisikö hänen osallistua projektipalavereihin alusta alkaen? Ainakin osaan niistä? Pitäisikö projektien tiedotus hoitaa spämmäämällä aina sähköpostilistaa, jolle myös testaaja kuuluu?

Ratkaisuvaihtoehtoja voi olla useampia. Ehkä lopulta tärkeintä on, että projektin sisäinen viestintä ylipäätään nähdään panostamisen arvoisena, tapana ehkäistä ongelmia. Esimerkiksi, että palaverit suunnitellaan jollain tasolla, niistä jaetaan etukäteen jonkinlainen agenda, ja niihin pääsevät tavalla tai toisella osallistumaan kaikki, joita käsiteltävä asia jotenkin koskee, tietäen mitä heidän osallistumiseltaan odotetaan. Että niiden ensisijainen tarkoitus ei ole raportointi, vaan tiedon jakaminen kaikille niille jotka siitä hyötyvät.

Miten testaus voi auttaa asiakastyytyväisyyden parantamisessa

Asiakastyytyväisyys on hankala suure. Sen mittaaminen on usein hieman epämääräistä, ja siihen vaikuttavien asioiden perusteellinen analysointi kenties vieläkin haasteellisempaa.

Asiakkaalle ihanteellista olisi saada hyvää halvalla nopeasti, vieläpä hyvällä palvelulla ryyditettynä. Mutta asiakkaan etu on myös se, että yhteistyökumppanien toiminta on kannattavaa, koska nappiin mennyt toteutusprojekti ei kauheasti lämmitä, jos ylläpidosta huolehtiva organisaatio katoaa.

Laadun tekeminen halvalla kannattavasti on haasteellista. Tämä pätee niin huonekaluostoksilla, ravintolassa kuin ohjelmistokehityksessäkin. Näiden tekijöiden optimointi asiakkaan parhaaksi - laatu, hinta, aikataulu, palvelutaso ja kannattavuus - ei ole ihan yksinkertaista. 

Testaus (hyvin hoidettuna) on yksi tapa vaikuttaa positiivisesti näihin kaikkiin.

Laatu

Testauksen vaikutus laatuun on kenties helpointa nähdä, puhutaanhan testaamisesta usein laadunvarmistuksena. Testaus ei kuitenkaan itse tuota laatua, vaan ennemminkin mittaa sitä, antaen laadun tekijöille eli järjestelmän määrittelijöille, suunnittelijoille ja toteuttajille informaatiota, jonka avulla lopputuloksesta voi tulla laadukas.

Järjestelmän käyttöönoton kannalta ohjelmiston laatu on usein keskeisempi asia kuin toteutusprojektiin liittyvät kommellukset, ja siksi laadunvarmistus on keskeinen tekijä asiakastyytyväisyydessä.

Muissa asioissa arkiajattelussa testauksen rooli ei ehkä ole yhtä ilmeinen.

Hinta

Testaus nähdään usein asiana, joka kasvattaa hintalappua. Näin asia onkin, jos testausta ei tehdä oikein, sillä kaikkien bugien kaivaminen esiin monimutkaisesta ohjelmistosta on ikuisuusprojekti. Päämäärätön ohjelmiston läpikliksuttelu ei myöskään välttämättä löydä oleellisimpia virheitä, vaikka aikaa siihen saa kulumaan ihan niin paljon kuin aikaa käytettävissä on.

Ammattitaitoisesti suunniteltu testaus ei kuitenkaan välttämättä kasvata kokonaishintaa verrattuna tilanteeseen jossa vain ollaan testaavinaan, vaan voi toimia jopa päinvastoin.

Testaajan osallistuminen jo määritysvaiheeseen dokumenttien katselmoinneilla sekä alustavien testitapauksien luominen ennen ohjelmiston toteutusta voi tehostaa muiden projektiin osallistuvien työskentelyä ja ehkäistä virheitä, vähentäen kokonaistyömäärää. Testaajan ammattitaitoa on myös mm. testitapauksien priorisointi, eli sen arviointi miten perusteellisesti mitäkin kannattaa tehdä, ja tätä kautta pystytään yhtä aikaa minimoimaan testaukseen kuluvaa aikaa ja maksimoimaan testauksen kykyä löytää merkittävät virheet.

Aikataulu

Toinen testauksen perusongelma on se, että siihen ei jää aikaa kun toteutus venyy.

Todellisuudessa asiantunteva testaaminen ei kuitenkaan viivästä projektia, koska järjestelmän käyttökelpoisuus ei riipu siitä, miten paljon testaajat ovat löytäneet bugeja, vaan siitä, miten paljon niitä oikeasti on. Testauksesta nipistäminen aikataulun nimissä johtaa helposti tilanteeseen, jossa stabilointivaihe venyy ja kuormittaa niin projektipäällikköä kuin kehittäjiä kohtuuttomasti, koska aikaa kuluu paljon asiakkaan löytämien bugien perkaamiseen, selittelemiseen ja hyvittelemiseen. Sen sijaan asiantuntevan sisäisen testauksen avulla on mahdollista siirtää projektin aikataulua hallitusti, kun ammattitestaaja pystyy auttamaan järjestelmän valmiusasteen ja stabilointivaiheen vaatiman aikataulun arvioinnissa.

Palvelu

Testauksen tuki aikataulun arvioimiseen, sekä tarvittaessa käyttöohjeiden luomiseen ja asiakkaan hyväksymistestauksen ja käyttönoton tukemiseen paitsi helpottaa projektipäällikön työtä, voi myös parantaa asiakkaan kokemusta saamansa palvelun laadusta. Näin jo siksikin, että testaajan avulla projektipäällikön on helpompaa keskittyä olennaiseen. Lisäksi testaajan tuominen asiakasrajapintaan voi parantaa asiakkaan kokemusta siitä, että hänen kokemansa haasteet ohjelmiston käyttöönotossa otetaan vakavasti.

Kannattavuus

Mitä toiminnan kannattavuuteen tulee, yksi näkökulma on tuotantokäytössä löytyvien bugien määrä ja laatu. Asiakkaan tai hänen asiakkaansa löytämän bugin korjaaminen on paljon kalliimpaa kuin bugin korjaaminen toimittajan itse tekemän stabiloinnin aikana. Ongelman selvittelyyn osallistuu silloin vähemmän osapuolia, kehittäjät ovat orientoituneet kyseiseen projektiin kun tekevät sitä muutenkin, ja lisäksi bugiraportti tarjoaa tyypillisesti paljon paremmat eväät ongelman syyn löytymiseen.

Tuotantokäytössä löytyviä virheitä ei välttämättä tarkastella yrityksen kustannuslaskennassa projektien kannattavuuden näkökulmasta, koska itse toteutusprojekti on ehtinyt jo päättyä. Yrityksen kannattavuuteen ja mahdollisuuksiin jakaa työ tekijöilleen tehokkaasti ne kuitenkin vaikuttavat. Merkittävien tuotantokäytössä löytyvien bugien pr-arvo on myös korkea, ja osa asiakkaista osaa myös vaatia ylläpitosopimuksia, joissa ongelmatilanteisiin liittyy sanktioita.

Muutoshallintaa v-käyrällä

Projektipäällikkö raahusti hiuksiaan haroen ja raskaasti huokaillen testaajan työpisteelle.

"Istuhan alas", testaaja kehotti. "Mitäs meidän projektille kuuluu? Stabilointivaiheen piti muistaakseni alkaa pari viikkoa sitten, joko nyt vihdoin alkaisi olla jotain testattavaa?"

Projektipäällikkö huokaisi taas syvään.

"Ei ole vielä tarpeeksi valmista," hän vastasi. "Ja itse asiassa nyt on sellainen tilanne, että pitäisi keskustella testauksen määrästä."

"Niin, arvioin silloin projektin alkaessa, että riittävä testaus voisi onnistua kolmen viikon työllä. Se todettiin jo silloin hieman optimistiseksi arvioksi, mutta haluttiin minimoida kustanuksia. Projektin ongelmat tietysti indikoivat, että se ei välttämättä riitä."

Projektipäällikön ilme muuttui entistä tuskaisemmaksi.

"Mutta kun projektin aikataulu ei jousta! Etkö voisi testata vähän nopeammin?"

"No tietysti voidaan vielä priorisoida testitapauksia ja karsia pikkuisen eri päätelaitteilla ja selaimilla tehtävää testausta, mutta se tietysti kasvattaa riskejä. Varmaan kahdessa ja puolessa viikossa saisi jo kohtuullisen käsityksen riskitasosta, vaikka laadun takaaminen voikin olla mahdotonta. Ja aikatauluhan riippuu pitkälti myös siitä, miten nopeasti korjaukset etenevät."

"Minä ajattelin ennemminkin, että jos kuitenkin vaan ottaisit pari päivää ja kliksuttelisit sen läpi? Ei mentäisi niin virallisesti."

"Oletko tosissasi? Meillä on testattavana kymmenkunta prosessikulkua variaatioineen viidellä eri selaimella, tabletilla ja älypuhelimella. Jo siihen kolmen viikon työmäärään liittyy tietyn riskitason hyväksyminen. Ja miten se aikataulu nyt voi olla noin tiukka, kun testaussuunnitelmaa tehtäessä sen kolmen viikon työn jakaminen kuuden viikon jaksolle ei ollut mikään ongelma? Nyt ollaan vasta kaksi viikkoa myöhässä, tai kohta siis kolme viikkoa. Eikö sitä testausaikaa pitäisi olla vielä kolme viikkoa jäljellä?"

"Unohdin kertoa sinulle, että koulutuksia piti aikaistaa kahdella viikolla. Eräillä avainhenkilöillä osui lomat siihen hankalasti, ja sitten oli seminaarimatkoja. Pitäisi saada valmista sitä ennen."

Testaaja veti syvään henkeä ja nojautui tuolissaan taaksepäin.

"Yritätkö siis sanoa, että softa ei ole vielä tarpeeksi valmis testattavaksi, mutta ensimmäiset koulutukset ovat jo kahden viikon kuluttua?"

"Niin."

Hetken aikaa kuului vain ilmastoinnin vaimea humina.

"No, periaatteessa tilanne saattaa olla pelastettavissa, jos voin valjastaa koko testaustiimin työhön, ja pääsemme aloittamaan vielä tällä viikolla. Täytyyhän siellä joku kokonaisuus kohta olla testattavissa, ette kai te kaikkea ole tehneet yhtä aikaa."

Projektipäällikkö vinkaisi hiljaa, muttei sanonut mitään.

"Mutta korjausten pitäisi sitten edetä tosi nopeasti, tai muuten me vain dokumentoimme syyt, joihin koulutus tulee kaatumaan. Ja tietysti sen pitää olla hyvin koodattu, että se saadaan käytännössä yhdellä korjauskierroksella kuntoon. Aika ei mitenkään riitä nyt bugi-pingikseen."

"Ei onnistu, budjetti ei anna myöten."

"Miten niin ei anna myöten? Piti olla mahdollisuus käyttää testaamiseen kolme viikkoa työaikaa."

"Mutta tässä on nyt ollut vähän kaikenlaista, on tullut yllättäviä kustannuksia. Muista projekteista aiheutuvien resursointiongelmien vuoksi tätä on nyt tehty aika takapainotteisesti, ja siksi projektiin piti ottaa mukaan odotettua suurempi joukko kehittäjiä. Osa on ollut vähän kokemattomia, työ on edennyt hitaasti ja ovat tarvinneet suunniteltua enemmän ohjausta. Hommia on myös jouduttu vaihtamaan tekijältä toiselle, kun on pitänyt priorisoida työskentelyä eri projektien välillä. Yksi päivä meni hukkaan, kun integraatioympäristö asennettiin ensin väärin. Pari päivää meni kun piti kaivaa yhden sairaslomalle jääneen kehittäjän koneelta, mitä hän oli ehtinyt tehdä. Ja sitten yksi kone hajosi, eikä ollut varmuuskopiota. Ja..."

"Eli kun koodarit säätävät, testaus maksaa?"

"Maksaa ja maksaa, asiakashan se tästä maksaa. Tai meidän firma, asiakas ei suostu maksamaan enää yhtään enempää."

"Tiedätkö, miten kalliiksi tuotantokäytössä löytyvät bugit tulevat? Tai miten paljon työläämpää on tulkita ja hallita keskivertoasiakkaan bugiraportteja kuin meidän omien ammattitestaajien bugiraportteja? Mitä tulee koulutuksesta, kun softa ei toimi? Tai miten vaikuttaa asiakastyytyväisyyteen tai käyttäjien muutosvastarintaan, jos aloitetaan keskeneräisellä järjestelmällä?"

"No en minä voi kehittäjiltäkään sitä työaikaa nipistää, kun ei siitä järjestelmästä tule valmista ilman heidän työtään."

"Ja mikä saa sinut kuvittelemaan, että he saavat sen käyttökuntoon ilman että sitä testataan? Kuule maailmassa on aika paljon hyvää tuotekehitystä mennyt hukkaan, kun puutteellisen testauksen takia softaa ei ole saatu riittävään kuntoon, että sitä oikeasti voisi käyttää."

"Noh, tuskin tästä nyt sen luokan katastrofi on tulossa."

"Minusta kuulostaa, että sinulla on tässä projektissa toteutunut aika merkittävä määrä riskeistä. Sillä on väistämättä aikataulu- tai kustannusvaikutuksia, usein molempia."

"Mutta kun asiakas ei tule hyväksymään korkeampaa hintaa eikä viivästettyä aikataulua!"

"Ei se järjestelmä tunne projektin aikataulua, se valmistuu tekemällä ja testaamalla. Jos hintaa ja aikataulua ei voi venyttää, niin ominaisuuslistaa tulee pienentää."

"Sinä et tunne tätä asiakasta, eivät ne tule suostumaan... Eikä se tällä aikataululla onnistuisikaan. Sitä paitsi kaikki on melkein valmista, joten olisi tyhmää jättää mitään kesken."

Laskeutui hiljaisuus. Ilmastoinnin humina tuntui painostavana. Projektipäällikkö painoi päänsä käsiinsä ja huokaisi syvään.

"Mitä tässä sitten sinun mielestäsi tulisi tehdä?"

Testaaja katsoi ulos ikkunasta. Aurinko paistoi.

"Lähdetään kaljalle."

"Mitä, nyt on keskiviikkoiltapäivä?"

"Joo joo. Sulla on varmasti jo viikon tunnit täynnä, etkä pysty nyt edistämään mitään. Mennään kaljalle."

"Mutta eihän se käy!"

"No tietysti se käy. Otetaan mukaan kynää ja paperia ja suunnitellaan yhdessä kriisiviestintä. Kun sitten aamukrapulassa soitat asiakkaalle, kuulostat niin autenttisen katuvalta ja uupuneelta, että ne kyllä leppyvät."

Hetken hiljaisuus.

"Absurdia, mutta tuossa saattaa olla järkeä..."

"Joo joo. Enemmän kuin monessa asiassa, mitä tänään on tullut vastaan."