Koskaan ei ole hyvä hetki

Yksi tärkeimmistä opetuksista, joka tarttui matkaani opinnoista TKK:lla, oli Esa Saarisen luennolta. Se kuului: jos odotat täydellistä hetkeä tarttuaksesi toimeen, et koskaan tule tekemään sitä mitä suunnittelet. Muutama vuosi sitten romaania kirjoittava ja taidenäyttelyä valmisteleva työkaverini muotoili saman ajatuksen hieman toisin: kun nainen tulee tiettyyn ikään, sitä ymmärtää että unelmien ei voi antaa enää odottaa jos ne joskus haluaa toteuttaa.

Tämän opin mukaan olen pyrkinyt elämään manageroidessani viisihenkisen perheeni aikatauluja ja sovitellessani siihen itselleni tärkeitä asioita. Koskaan ei ole täydellistä hetkeä, joten tärkeitä asioita on edistettävä aina kun siihen saa tilaisuuden.

Niinpä bussimatkani kuluvat kieliä opiskellen, kirjoja tai testausaiheisia artikkeleita lukien ja silloin tällöin myös blogia kirjoittaen. Tiskatessani saatan seurata youtubesta esim. BBST-luentoa. Kun valmistaudun puheeseen, harjoittelen sitä imuroidessani tai vaikka uidessani.

Moniajossa ja pätkittäin tekemisessä on tietysti huonotkin puolensa. Oppimateriaaleista saisi enemmän irti keskittymällä niihin täysillä. Kokonaisuudessaan aikaa menee enemmän tavoitteen saavuttamiseen kuin jos asian tekisi kerralla. Ja on asioita jotka eivät koskaan valmistu.

Kuitenkin, jos vaihtoehtona on olla tekemättä ollenkaan, oleellinen kysymys ei ole, oliko tämä paras tapa tehdä, vaan oliko tästä iloa.

Edes lopullisesti kesken jääminen ei aina ole pahasta. Esim. blogin kanssa ideaa täytyy alkaa jalostamaan tekstiksi ennen kuin voi tietää, tuleeko siitä jotain julkaisemisen arvoista. Ja se kirjoittamiseen liittyvä ajatustyö voi olla itselle arvokasta riippumatta siitä, julkaiseeko vai ei. Jos alkuperäiset tavoitteet eivät enää vaikuta mielekkäiltä, tavoitteet voi asettaa uudelleen.

Blogin kirjoittaminen ei vaadi erityistä nerokkuutta, se vaatii vain aloittamisen, ja sen että sinnikkäästi löytää hetkiä kirjoittamiseen. Eikä konferenssipuhujaksi tulla odottamalla täydellistä hetkeä ja täydellistä aihetta ja täydellistä uraa, vaan etsimällä aiheita jotka itse kokee jakamisen arvoisiksi ja tarjoamalla niistä puhetta tapahtumiin joihin haluaisi osallistua. Pahin, mitä yrittämisestä voi seurata, on että ei tule valituksi, ja silloinkin prosessista on voinut oppia jotakin.

Toinen pelottava skenaario on tietenkin, että tulee valituksi. Siksi onkin tärkeää valita aihe johon itse uskoo, ja johon ehtii käytettävissä olevan ajan puitteissa valmistautua. On myös tärkeää muistaa, että unelmia ei saavuteta muuten kuin yrittämällä uusia asioita, asioita jotka ovat oman mukavuusalueen ulkopuolella tai vähintään sen ulkoreunalla.

Jonglöörauksen keskellä on hyvä käyttää ajoittain hieman aikaa oman tekemisensä analysoimiseen. Tähän hyvän työkalun tarjoaa PROOF-malli, jota voi soveltaa tähän tapaan:

Past 

Kuinka käytit ajan, mitä teit ja edistikö se asiaa? Millaiset asiat ehkä häiritsivät keskittymistäsi?

Results

Mitä löysit tai sait aikaan? Voitko jakaa tämän jonkun kanssa jäsentääksesi ajatuksiasi aiheesta paremmin?

Obstacles 

Tarvitsetko apua tai työkaluja? Uusien asioiden opetteluun voi löytyä mobiilisovelluksia tai online-kursseja. Blogin kirjoittamiseen on oppaita, puhumiseen kursseja, hakemusten tekemiseen mentorointia.

Outlook 

Miten tästä eteenpäin, mitä vielä pitäisi tehdä? Voiko ajanhallinnallisesti jatkaa näin, vai onko asioiden prioriteetteja tarkasteltava jotta tärkeimmät asiat tulisivat tehdyksi?

Feelings 

Oliko tämä mielekästä? Onko tästä hyötyä tai iloa? Uskotko tähän? Kun kymmenen vuoden kuluttua katsot elämääsi taaksepäin, ovatko nämä niitä asioita joista voit olla ylpeä? Asioita joilla olet muokannut itseäsi positiivisella tavalla, tai luonut jotain hyvää tähän maailmaan? Mitä pidemmän tähtäimen tavoitteita tämä palvelee? 

Elämä on liian lyhyt pelkkään ajelehtimiseen ja valittamiseen.

Olenko hyvä testaaja

Minulle esitettiin hiljattain suora kysymys: oletko hyvä testaaja?

Kysymys on hyvä, mutta siihen on vaikea vastata. Mistä tunnistaa hyvän testaajan? Miten voi arvioida omaa hyvyyttään testaajana, jos ei pääse juurikaan tekemään töitä hyvien testaajien kanssa, joiden tekemisiin voisi omaa puuhasteluaan verrata? Ja toisaalta, hyvätkin testaajat ovat erilaisia. Jos saisin työskennellä gurun kanssa, joka saisi minut tuntemaan itseni jollain testauksen osa-alueella kädettömäksi, silti saattaisi olla jokin toinen osa-alue, jolla hänellä olisi opittavaa minulta.

Kehittäjiltä saatu palaute on tietenkin yksi mittari. Esim. "keksii luovia tapoja rikkoa asioita" on luonnehdinta, jonka otan kehuna. Myös kysymykset kuten "miten tämän sinun mielestäsi pitäisi toimia" ja "tiedätkö, onko tämä android-puhelinten yleinen virhe" luovat vaikutelmaa, että ammattitaitooni luotetaan. Samoin tuoteomistajilta, projektipäälliköiltä ja asiakkailta tuleva palaute kertoo paljon siitä, miten hyvin työssään onnistuu.

Pohjimmiltaan he ovat kuitenkin kaikki ihmisiä, joiden oma osaaminen kohdistuu johonkin muuhun kuin testaamiseen - ehkä he eivät vain tiedä paremmasta?

Ehkä hyvän testaajan on hyväkin olla hieman epävarma omasta ammattitaidostaan. Olemme kaikki vain ihmisiä. Kuka tahansa saattaa tehdä virhearvioita, olla keksimättä jotain oleellista tapaa väärinkäyttää järjestelmää tai jopa olla tunnistamatta jotakin testauksen osa-aluetta, joka olisi juuri käsillä olevan projektin kannalta äärimmäisen tärkeä. Tästä syystä testaaja ei voi eristäytyä yksin omaan kammioonsa, vaan hänen tulee jatkuvasti löytää uusia näkökulmia työhönsä. Tähän tärkeä väline on keskusteleminen muiden projektin osapuolten kanssa. Joskus yksinkertainen kysymys voi olla vaikuttavampi kuin päivän testausrupeama.

Niin kauan kuin on pienikin epäilys oman osaamisen riittämisestä, mieli etsii aukkoja omasta päättelystä. Ilman tätä uusia oivalluksia ei tule. Olisi vaarallista kuvitella osaavansa ja ymmärtävänsä jo kaiken.

Testausta on monenlaista. Kurinalaisuuden ja järjestelmällisyyden yhdistäminen luovuuteen ja jatkuvaan oppimisprosessiin on haasteellinen kokonaisuus, jossa minkä tahansa kulman laiminlyöminen voi johtaa kalliisiin epäonnistumisiin.

Siksi ei ole yhdentekevää, kuka tuotettasi testaa.

Testaus on enemmän

Testaamisesta on monenlaisia käsityksiä. Meillä joskus puhutaan testaamisesta ja testailusta, missä testaaminen tarkoittaa päämäärätietoista, suunnitelmallista ja jokseenkin järjestelmällistä tapaa testata, testailu taas, no, ajan kuluttamista softaa läpi kliksutellen ja bugeja raportoiden. Minun ei ehkä tarvitse vääntää rautalangasta, kumpi on yleensä parempi tapa niin kustannusnäkökulmasta kuin yritettäessä muodostaa käsitystä siitä, onko järjestelmä käyttöönottokunnossa vai ei.

Kävin eilen kuuntelemassa James Bachin esitelmää testattavuudesta, ja siinä yksi hänen teeseistään oli käsitteiden "testaaminen" ja "tarkistaminen" erottaminen toisistaan. Ideana oli, että tarkistaminen on toimintaa, joka voidaan ja usein myös kannattaa automatisoida. Testaaminen on kuitenkin enemmän. Tekoälyn kehittämisessä on otettava vielä monta pitkää harppausta, ennen kuin ihminen voidaan testaustehtävissä täysin korvata tietokoneella.

Järjestelmällisyyttä ja standardoitavuutta rakastaville voi olla hieman hankalaa hyväksyä se, että se missä ihminen voittaa koneen, on henkilöriippuvaista. Riippuu testaajan kokemuksesta, tuotetuntemuksesta, teknisestä ajattelutavasta ja monesta muusta henkilökohtaisesta ominaisuudesta, millaisia asioita hän huomaa.

Esimerkiksi, mitä laajempi kokemus sinulla on julkaisujärjestelmistä, ja mitä enemmän olet testannut juuri nyt testattavana olevaa julkaisujärjestelmää, sitä parempi intuitio sinulla on siitä, miten järjestelmän pitäisi toimia, ja mistä bugeja todennäköisimmin löytyy. Toisaalta joskus etua on siitä, ettet ole eläissäsi nähnyt yhtä ainutta julkaisujärjestelmää. Tällöin pystyt parhaiten löytämään niitä bugeja ja epäloogisuuksia, joita harjaantumattomat, pari kertaa vuodessa järjestelmän kanssa työskentelevät ei-niin-kovin-tekniset päivittäjät löytävät työssään.

Vastaavasti testaajalle on tietyissä tilanteissa apua koodaritaustasta, toisissa tilanteissa se vaikeuttaa käyttäjän kannalta ongelmallisten asioiden huomaamista. Tätä kautta löytyy arvo sille, että testaustiimi koostuu erilaisista ihmisistä, joiden taustat ja tavat työskennellä poikkeavat jollain tapaa toisistaan.

Itse huomaan hakevani testaukseeni lisätehoja valitsemalla itselleni jonkin roolin, näkökulman tai tavoitteen testauksen alkaessa, ja vaihtamalla sitä kun koen saaneeni siitä kaiken oleellisen irti. Testauksen kattavuutta voi parantaa vielä enemmän vaihtelemalla saman tuotteen kimpussa painivaa testaajaa. Mielenkiintoista kyllä, testaukseen saa entisestään tehoja tekemällä sitä parityöskentelynä, jolloin testaajien välinen vuorovaikutus tavallaan kuroo umpeen heidän väliltään löytyviä sokeita pisteitä.

Testaaminen ei ole vain ennalta määrättyjen tehtävien suorittamista. Se on myös uteliaisuutta ja ennakkoluulottomuutta vaativa oppimisprosessi. Lisäksi se on vuorovaikutusta: yhdessä oppimista, sekä pyrkimystä ymmärtää niin käyttäjää kuin kehittäjää.